sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Saturday Miami marketta

Miksi aina pitää herätä jo yhdeksältä kun on ollut edellisenä iltana myöhään liikenteessä? Väsyttäis kyllä, mutta ei saa vaa enää unen päästä kiinni, ärsyttävää..  Mä skippasin molemmat torstain ja perjantain kemut! Torstaina oli pieni myrsky ja vettä tuli ku sangosta että ei sitten hirveästi huvittanut poistua asunnosta minnekkään. Perjantaina oli muuten vaan väsynyt meininki töiden jälkeen. Olin jo lähdössä sinne mun duunikaverin tupareihin, mutta sit päätin kuitenkin jäädä vaan kotiin haha.

Eilen kuitenkin korjasin tilanteen! Rebekka ja Jake olivat kuulleet jostain ”marketeista”, joita lähdettiin sitten tsekkaamaan. Myös Rebekan serkku Jessi oli tullut viikonloppu reissulle Melbournesta tänne, joten tälläsella porukalla lähdettiin liikenteeseen. Tää tapahtuma on joka lauantai ja ne on aikalailla sekoitus ruokaa, taidetta, musiikkia ja designia. Ihan sairaan makee paikka, siellä on sellaisia eri maan kojuja, jotka myyvät esim. meksikolaista, kreikkalaista ja espanjalaista ruokaa. Sieltä löytyy myös pieniä putiikkeja missä oli myynnissä design huonekaluista vintage vaatteisiin.  

Jake, Rebekka & Jessi :)




Jengii riitti!
Päädyttiin syömään meksikolaista ja jamaikalaista ruokaa ja samalla kuunneltiin kun bändi soitti mielettömän hyvää musiikkia :) Mahat killallaan lähdettiin ajelemaan takaisin Surfersiin ja tultiinkin tähän meille ottamaan muutamat juomingit ja lähdettiin myöhemmin kohti Beergardenia.  Pelailtiin muutama matsi bilistä ja loppuillasta valloitettiin tanssilattia ;)

Herkkua oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti