torstai 27. maaliskuuta 2014

Sataa sataa ropisee

Tän viikon sää ei oo ollut hirveen mieleinen, mutta eipähän ainakaan ärsytä olla töissä kun ei oo mitkää biitsikelit :D Samanlaista on luvannut koko loppuviikoksi… Vois ainakin jonkun siivouspäivän yrittää järjestää, on taas päässy vähän sotkua syntymään tänne.

Töihin lähdössää..
Tiistaina käytiin mun töiden jälkeen ostamassa edullisia hedelmiä ja vihanneksia lyhyen ajomatkan päästä. Samalla reissulla käytiin myös australialaisessa Lidlissä eli Aldissa haha, se oli ihan samanlainen kyl ku meiän Lidlit ja ois tehny hirveesti mieli ostaa kaikkia herkkuja sieltä. Tällä kertaa mukaan tarttui kuitenkin vaan puuroa ja raejuustoa..



Katottiin Berkerin kanssa yks päivä Rare Export, halusin näyttää sille jonkun suomalaisen leffan ja se oli jostain syystä valmistautunu johonkin komediaan eikä joulupukki ”kauhuleffaan” sen jälkeen se sano ettei enää luota muhun mitä tulee leffojen valitsemiseen. Tiistaina sain kuitenkin sen vakuuttuneeksi katsomaan mun yhden lempppari elokuvan eli Never Back Downin, iloisesti mussutettiin  juuri ostettua vesimeloonia ja muita herkkuja ja katteltiin Never Back Downia! Ei huono kombo laisinkaan (: Leffakin oli kuulemma parempi kun Rare Export joten ehkä mä sain Berkerin luottamuksen takas haha!


Eilen oli pitkä päivä töissä ja niiiin kuollutta että moro! Ekaksi olin Lilassa 12-3 jonka jälkeen menin vielä k3 eli siihen pienempään intialais tyyliseen kauppaan 3-9pm (aluks oli tosi vaikeeta sisäistää toi numeroiden kirjoittaminen noin eikä esim. 15-21, maassa maan tavalla). Siis toi pulju on ihan sairaan pieni ja siel on törkeen kuuma se on melkein ku sauna.


  
Tänään ohjelmassa töitä kuuteen asti, jonka jälkeen oli puhetta että lähtisin tänään sinne Rebekan yliopisto kampukselle. Siellä on joka torstaisin yhdessä pubissa sellaiset opiskelija ystävälliset päivät, joka sopis siis paremmin kuin hyvin myös mun budjettiin. Mutta toistaiseksi ei oo mitään juhlimis meininkejä tässä vielä no kello on 11, joten se voi vielä vaihtua moneen kertaan. Saas nähdä, oishan se kiva nähdä oon kuullu hauskoja tarinoita näistä torstai illoista! Mulla on kuitenkin myös huomenna yhden mun duunikaverin house warming pippalot joten pitää nyt ottaa ihan hissuksee..

Nyt pitää kuitenkin alkaa valmistautua töihin lähtöön, toivottavasti Suomessa paistaa aurinko! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti