Koko viime viikko oli tooosi BUSY ja stressiä täynnä, jonka
takia on vähä jäänyt päivittelyt vähemmälle. Lentolippujen varailuja, auton
vuokraamista, hostellien bookkaamista, tavaroiden lähettelyä takas sinne
maailman toiselle puolelle ja tietenkin töitä! Nyt on onneks suurinosa asioista
hoideltu, mutta kerron tarkemmat suunnitelmat myöhemmin kun ne on lyöty lukkoon
varman päälle haha.
Viikonloppuna pääs kuitenkin vähän rentoutumaan kun oli
perjantai ja sunnuntai vapaata huh. Viikonloppuna tulikin puuhailtua vaikka ja
mitä, joten parempi jakaa kahteen eri postaukseen :) Perjantai aamu starttas
pitkästä pitkästä aikaa surffailun merkeissä. Olin jo unohtanut miten makeeta
ja RASKASTA se on. Aallot oli ihan täydelliset, enkä tällä kertaa joutunut
siihen pesukone pyörteeseen koska meri ei ollut pelkkää sotkua! Musta tuntui etten
jaksa enää yhtään kun koitin kauhoa eteenpäin, mutta tuntui vaan että käsissä
ois ollut jotkut kivisäkit kun niitä yritti nostaa. Kuitenkin aina kun sain
napattua edes yhden aallon niin siitä sai vaan kummasti lisää energiaa ja halus
vielä yhden lisää haha.
| Sääkin oli ihan mukava :) |
Vajaan tunnin huristelun jälkeen upean maisema reitin jälkeen
saavuttiin Tamborinen kylään! Siellä korkeilla vuorilla oli ihan hemskutin
vilponen, onneks oli huppari mukana. Siellä oli kyl uskomattomat maisemat ja
tosi kivoja kaikkia pieniä kauppoja ja kuppiloita. Käytiin hakemassa vähän
ruokaa ja juotavaa ja leiriydyttiin katsomaan auringon laskua, mutta aika
nopeasti sen jälkeen tuli niin vilponen, että äkkiä takas autolla ja lämmöt täysille
haha..
Mentiin viel hetkeks Floran ja Arthurin kämpille hengailee ja
sitte kotia kohti. Siinä oli perjantain ohjelmaa, palaillaan lauantaihin ja eiliseen huomenna! ;)
| Berker, Arthur & Flora =) |
| <3 |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti