maanantai 13. tammikuuta 2014

Under the sun

Viikonloppu hurahti taas nopeasti mukavissa meiningeissä. Lauantaina lähdettiin aamupäivällä Berkerin kanssa käymään ensiksi yhdessä isossa kauppakeskuksessa viemässä puhelin korjaukseen ja siitä suunnattiin aivan ihanalle Currumbin Beachille, joka on jonkun puolen tunnin ajomatkan päässä Surferista. Se oli ihan kun joku iso uima-allas ja siellä oli kiva kun pysty oikeasti uimaan eikä vaan pyörimään aalloissa. Muutaman tunnin rentoutumisen jälkeen otettiin suunnaksi Coolangatta, koska Berkerin piti käydä hakemassa jotai työpapereita toimistolta. Samalla reissulla sain pienen turistikierroksen ja se paikka olikin kyllä tosi kaunis ja lepposan olonen kaupunki! Käytiin kattomassa semmonen kohta missä on kaksi isoa kiven mörikkää vierekkäin, mutta toinen niistä on Queenslandin osavaltion puolella ja toinen taas New South Walesin. Ajettiin myös vähä korkeammalla kattelemaan maisemia ja oli kyl ihan kivat näkymät siellä!

Illemmalla sitten istuskeltiin ja otettiin muutamat tässä meiän kämpillä Berkerin, Yesuan, Xanatin ja Theon kanssa ja opetin niille muutaman juomapelin ja hauskaa oli! En muista millon oisin viimeks nauranu noin paljo, hyvää seuraa ei voi muuta sanoa :D

Sunnuntaina tuli nukuttua ihan kohtuu myöhään, eli siis pitkälle iltapäivään.. No siitä sitten kun heräiltiin niin lähdettiin aika samalla kokoonpanolla millä eilen oltiin liikenteessä rannalle ja illemmalla syömään. Waxysin 8 dollarin eli noin 5 euron pihveistä ja ranuista saattaa tulla kyllä useammankin sunnuntai päivän juttu! Huono puoli on vaa että toi kyseinen paikka on pubi ja jengii ihan hemmetisti että pöydän saaminen oli vähän haastavaa, mutta joo kyllä noin edullisten pihvien takia voi vähän odotella :D







Toi ranta <3


Rajalla!
Coolangatta, kivat oli maisemat sielläki



Berker valmisti herkku illallisen!

2 kommenttia:

  1. Vooih, siistii!! Tääl on 10 astetta pakkasta. No johan sitä on odotettukkin, vähä ehk ketuttaa toi skrapaaminen vaikken oo ehtinyt viel ku kerran ;)
    Vitsi millasii paikkoi! Voiku ois rahaa ni matkustaisin sun luo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo niin se talvi vihdoin tuli sinne ;) no niin ei muuta kun lotto vetämään!

      Poista